Tohnin Touhuteatterin taustaa
Tohnin kyläseuran produktiona toimii Tohnin Touhuteatteri, joka käynnistyi 2008 syksyllä. Talvikaudella harrastajanäyttelijöiden porukka valitsevat ja harjoittelevat näytelmän, joka valmistellaan tulevan kesän kesäteatteriesitykseksi. Tohnin Touhuteatteri toimii yhteistyössä kansalaisopiston kanssa, kansalaisopiston järjestäessä kauden näytelmäharjoituksia varten ohjauksen sekä tilat.
Ensimmäinen esitys oli 2009 Heikki Luoman maalaiskomedia "Taistelevat koppelot" jota esitettiin kahdeksan kertaa kesän aikana sekä myös yhden yönäytöksen verran. Myönteisen ja huomattavan suosion vuoksi harrastajateatteritoimintaa päätettiin jatkaa.
Toiminnan jatko ensimmäisestä kaudesta
Vuoden 2010 kesäesitykseksi valiintuikin jo hieman haastavampi näytös eli aikoinaan Seinäjoen kaupunginteatterissa esitetty Mikko Koivusalon tekstittämä revyy "Komian tähäre". Kokoelma sisälsi musiikkiosuuksia ja sketsejä, eli hulvatonta pohojalaasmeininkiä sanoja ja ilkikurisuutta säästämättä.
Edelleen yleisö viihtyi katsomossa ja myös lisäesityksiä jo esitetyn seitsemän lisäksi pyydettiin. Loppuvuoden 2010 aikana olikin tilauksesta näytöksen valikoituja paloja esitetty mm. Velj. Keskisellä, Virtaniemessä, Heikin tuvalla sekä Onnenkivi-ravintolassa.
Kesän 2011 esitys oli retrokomedia Tankki täyteen. 70- ja 80-luvun taitteeseen sijoittuva näytelmä toi monille muistoja ja tuulahduksen ehkä nuoruudesta, lapsuudesta ja joillekin jopa sen ajan kun itse oli voimissaan ja sinnitteli sen ajan työelämässä. Säät suosivat ja kaikkiin kahdeksaan esityskertaan riitti katsojia. Viimeinen esitys olikin tilausnäytös eläkeliitolle.
Jälleen saimme kesän 2012 malaiskomedialla "Kahen akan loukussa" hyvää palautetta ja hymyn satojen ihmisten kasvoille. kiitos yleisölle, ahkeralle talkooväelle ja näyttelijöille. Poiketen muista kesistä säät eivät suosineet. Siitä huolimatta jaksoivat ihmiset sateessakin tulla näytöksiä katsomaan ja innostaa myös näyttelijäryhmää jaksamaan märissä olosuhteissa.
Kesä 2013: Onni tulee Pietarista
Kesälle 2013, näytelmäporukan viidennelle kesäteatterikaudelle, oli jälleen komediaa tarjolla:
Tohnin Touhuteatteri valmisteli lavalle Eero Schroderuksen mainion ja moneenkin asiaan humoristisesti kantaaottavan näytelmän "Onni tulee Pietarista". Esityksiä toteuttamassa oli 14 harrastajanäyttelijää Tohnin kylältä ja sen lähipiiristä, mukanaan monta jo ennestään tuttua mutta myös uusia kasvoja.
Esityksiä kaudella oli yhteensä kahdeksan, joista kaksi järjestettiin perinteisten Töysä-päivien aikaan alkukesästä ja loput esitykset heinä-elokuun vaihteessa. Yleisöä näytöksissä oli jälleen hyvin. Tekemisen ilon siivittämänä ei paljoa tarvinnut arvailla taikka kysellä siitä etteikö taas seuraavankin kesän lavalle noustaisi!
Katselmuksen Onni tulee Pietarista -näytelmään näet sen omassa historiaosiossa.
Kuudes kausi: Paloa ja Pisnestä
Kesän 2014 esitys valmistui näytelmäporukan treenauksessa ja sovituksessa. Farrsinsekaista komediaa oli tarjolla, sillä Hannu Patamaan mainio ja moneenkin arkiseen tilanteeseen huumorilla pureutuva "Paloa ja Pisnestä" oli varma viihdyttäjä. Ensi-esitykset olivat kesäkuun 3. ja 5. päivänä ja kaui jatkui heinäkuun lopulla. Lisää vuoden 2014 kesäteatterikaudesta löydät Näytelmä 2014 -osiosta.
Haluamme esityksillämme viihdyttää, naurattaa ja pidentää ikää sekä luoda hetken katkoja arkeen. Näin huomioimme myös alueellamme lomailevia järjestämällä kaikenikäisiä kokoavaa teatteria. Lisäksi näyttelijät kulissien takana vakuuttavat heilläkin olevan hauskaa, kuin myös näytösten ympärillä touhuavalla Tohnin kyläseuralla.